Turner ja Täystuho

(Turner & Hooch, komedia vuodelta 1989)

Turner ja Täystuho on elokuva murhatapausta tutkivan poliisin ja hänen ykköstodistajansa pulmallisesta yhteiselosta. Etsivä Scott Turner saa selvittääkseen sataman romualueella asuneen miehen murhan. Ainoana silminnäkijänä on miehen valtava, kuolaava, oluen makuun mieltynyt bordeauxindoggi Hooch. Scott ottaa isännättömäksi jääneen koiran mukaansa, arvellen pääsevänsä sen avulla murhaajan jäljille. Hooch pistää Scottin talon ja säntillisen elämän täydelliseen epäjärjestykseen.

Elokuva on julkaistu Suomessa VHS:nä.

Takaisin etusivulle