Oliver ja kumppanit

(Oliver & Company, animaatioelokuva vuodelta 1988)

Oliver ja kumppanit on Charles Dickensin romaania Oliver Twist mukaileva animaatioelokuva, jossa keskeiset hahmot ovat eläimiä. 1980-luvun New Yorkiin sijoittuva tarina alkaa, kun myynnissä olevista kissanpennuista yksi ei saakaan uutta omistajaa. Seuraavana yönä oranssinkirjava pentu huomaa joutuneensa hylätyksi keskelle vilkasta suurkaupunkia. Harhaillessaan kaduilla kissanpentu kohtaa sekarotuisen kettuterrierin nimeltä Filuri, jota se puolivahingossa auttaa pihistämään nakkiketjun hodarikauppiaalta. Sitkeä pentu vaatii osuuttaan ryöstösaaliista ja seuraa salaa Filuria tämän asumukseen kaupungin liepeille. Piilopaikassa majailevat myös muut koirajengin jäsenet: tanskandoggi Einstein, bulldoggi Francis, chihuahua Tito ja afgaaninvinttikoiratyttö Rita. Porukan ainoa ihmisjäsen, laitapuolen kulkija Pultsi, hyväksyy kissanpennun mukaan joukkoon.

Auttaakseen Pultsia selviytymään velkaongelmistaan koko koirajengi etsii kuumeisesti arvotavaraa kaupungista. Epäonnistuneen ryöstöyrityksen seurauksena kissanpentu jää vangiksi erään hienostoperheen limusiiniin ja päätyy heidän kotiinsa. Perheen tyttö Jenni on kovin yksinäinen ja ilahtuu saadessa pennusta ystävän. Hän antaa kissalle nimeksi Oliver. Perheen itserakas muotovaliopuudeli Rusetti ei voi sietää uutta tulokasta, joten se auttaa Filurin jengiä "pelastamaan" Oliverin talosta. Oliver kuitenkin on jo ehtinyt kiintyä Jenniin ja uuteen kotiinsa. Se ikävöi takaisin. Huomatessaan Oliverin kaulapannassa olevan osoitteen, epätoivoinen Pultsi keksii vaatia rikkaan perheen kissasta lunnaita. Suunnitelma epäonnistuu taas, sillä Pultsin kiristäjät kidnappaavat paikalle saapuneen Jennin. Pultsi, Oliver, Filuri ja muut koirat käynnistävät uskaliaan pelastusoperaation.

VHS-julkaisu: Suomi
DVD-julkaisu: Suomi




Takaisin etusivulle

Faerytails.net is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners. All original content © 2007 - 2010 Faerytails.net.