Faerytails.net on vuonna 2007 perustettu listaus- ja informaatiosivusto koira-, susi- ja kettuaiheisista elokuvista, televisiosarjoista ja videopeleistä. Kaksijalkaisia ihmiskoiraeläimiä sisältävät nimikkeet on jaettu omiksi ryhmikseen anthrokoirasarjoiksi ja -elokuviksi. Lisäksi pienempien sivuroolien koiraeläimet on sijoitettu hahmoina erillisille "Sekalaisia"-listoilleen. Sivuston vaatimattomana tavoitteena on saada mukaan mahdollisimman moni maailman koiraeläinelokuvista ja -sarjoista perustietoineen.
Elokuvien palkintoruusukkeista ja muista kursivoiduista mielipideasioista päättää, Faerytails.nettiä ylläpitää ja vieraskirjan viesteihin vastailee minä eli Satu, vuosimallia -84 edustava koiraelokuvien keräilijä. Ja kyllä, oikeastaan olen nimennyt nettisivuni itseni mukaan. :D
Detrah, sivuston uudesta php-ulkoasusta, yläbannerista ja ruusukkeista. Kiitokset myös Nemolle bannerikuvassa poseeraamisesta.
Saiccu, linkitysnappuloista.
Yuriko ja Jenna, harvinaisista kansikuvaskanneista.
Kaikille vieraskirjaan koiraelokuvavinkkejä sekä sivun kehitysideoita jättäneille kävijöille.
Kiinnostaako sivuston linkittäminen? Lataa linkitysnappula omalle palvelimellesi ja linkitä Faerytails.netin etusivu www.faerytails.net. Huomioi, että osoitteen faery-sana kirjoitetaan todellakin e-kirjaimen kanssa.
88x31

...onnistuu helposti vieraskirjan kautta tai sähköpostiosoitteeseen faerytails@gmail.com.