



(Fluke, draama/perhe-elokuva vuodelta 1995)
Tässä sielunvaelluksen ideaan perustuvassa elokuvassa nuori perheenisä saa surmansa liikenneonnettomuudessa ja syntyy samalla hetkellä uudelleen kulkukoiran pentuna. Muistot edellisestä elämästä palaavat vähitellen Fluke ("Onni")-koiran mieleen, ja hän päättää lähteä tapaamaan entistä perhettään. Seuranaan Flukella on kaduilla kasvanut koviskoira Rumbo.
Aikuista Flukea esittävä Comet on todellisuudessa kultainennoutaja. Sen turkki värjättiin punaruskeaksi elokuvaa varten.
VHS-julkaisu: Suomi
DVD-julkaisu: Suomi, nimellä Onni puuttuu peliin.
