(Beethoven, perhekomedia vuodelta 1992)
Beethoven on elokuva Newtonien perheeseen kotiutuvasta bernhardilaisesta. Pentu-Beethoven odottelee turhaan eläinkaupassa ihmistä, joka haluaisi ostaa sen koirakseen. Eräänä yönä laittomia eläinkokeita tekevän tohtori Varnickin apulaiset murtautuvat eläinkauppaan ja varastavat Beethovenin muiden koiranpentujen mukana. Nokkelan jackrusselinterrierin avustuksella Beethoven kuitenkin onnistuu pakenemaan sieppaajien autosta. Se vaeltelee aikansa ympäri kaupunkilähiön katuja, kunnes päättää kotiutua Newtonien luokse - huolimatta siitä, ettei perheen ilmanraikastinyrityksen omistava isä ole lainkaan ihastunut ajatukseen. Beethoven syö ja kasvaa. Sattumalta perheen eläinlääkärinä toimiva tohtori Varnick etsii täysikokoista bernhardilaista koe-eläimekseen, eikä kaihda keinoja saadakseen Beethovenin haltuunsa.
Elokuva on julkaistu Suomessa VHS:nä ja DVD:nä.
(Beethoven's 2nd, perhekomedia vuodelta 1993)
Jatko-osassa Beethoven kohtaa puistossa bernhardilaisneiti Missyn. Pian Newtonien lapset Ted ja Emily huolestuvat Beethovenin jatkuvasta karkailusta ja seuraavat sitä. He löytävät erään talon varastotiloista Beethovenin, Missyn ja neljä pikkubernhardilaista. Missyn koirista piittaamaton emäntä Regina käyttää Missyä vain kiristääkseen ex-aviomieheltään rahoja koiran omistajuutta vastaan, joten Ted ja Emily salakuljettavat pennut kotiinsa niiden jouduttua eroon emostaan. Chubby, Dolly, Tsaikovski ja Mo pärjäävät hyvin Newtonien lasten hoidossa, mutta Regina alkaa katua rahanarvoisten koiranpentujen menettämistä.
Julkaistu Suomessa VHS:nä ja DVD:llä.
Ja tästä poikki, kiitos. Kaksi ensimmäistä Beethoven-elokuvaa ovat koiraelokuvien valioita, ainakin verrattuna monia vuosia myöhemmin tehtyihin 'suoraan videolle/DVD:lle'- jatko-osiin.
(Beethoven's 3rd, perhekomedia vuodelta 2000)
Tässä tarinassa alkuperäiset Newtonit lähettävät Beethoveninsa väliaikaiseen hoitoon sukulaisperheelle. Täysikasvuinen bernhardilainen ei sovi uusien Newtoneiden road trip-lomasuunnitelmiin, mutta Beethovenin onnistuu salakuljettaa itsensä mukaan. Perhe kuljettaa tietämättään mukanaan myös DVD-levyksi naamioitua salaista käyttöjärjestelmälevyä, joten heidän lomaansa häiritsee toistuvasti tietty roistopari. Beethoven to rescue.
Julkaistu Suomessa VHS:nä ja DVD:llä.
(Beethoven's 4th, perhekomedia vuodelta 2001)
Julkaistu Suomessa VHS:nä ja DVD:llä.
(Beethoven's 5th, perhekomedia vuodelta 2003)
Julkaistu Suomessa DVD:llä.