
(lastenelokuva vuodelta 2005)
The 12 Dogs of Christmas on elokuva erään poikkeuksellisen amerikkalaisen pikkukaupungin joulunalusajan tunnelmista. 12-vuotias Emma saapuu jouluksi Dovervilleen tätinsä luokse. Hän saa tietää, että Dovervillessä koirien pito kaupunkialueella on pormestarin päätöksellä kielletty. Pelastettuaan pienen spanielinpennun paikallisen koirasieppaajan haavista Emma päättää, että kaupunkilaisten suhtautuminen koiriin on muutettava normaaliksi. Yhdessä uusien ystäviensä kanssa hän suunnittelee kaupungin joulujuhlaan ennennäkemättömän ohjelmanumeron, jossa "The Twelve Days of Christmas"-laulun lahjat ovatkin erilaisia koiria.